Kävimme Maijan kanssa kesällä treenimatkalla Japanissa. Vanhojen tuttujen opettajien lisäksi tutustuin siellä myös itselleni uusien opettajien Tezuka-, Nagase- ja Nagadai-senseiden antiin. Maija kävi keräämässä vielä lisäksi ainakin Tanaka- ja Kan-senseiden oppeja. Sain hyvää täydennystä viime vuosien pohdintoihini.
Olen viime vuosina tutkinut taijutsua vahvasti periaatteiden kautta. Tarkoitan periaatteilla niitä lainalaisuuksia, jotka saavat tekniikan toimimaan. Mitä esimerkiksi pitää tapahtua, jotta omote gyaku toimii riippumatta siitä, mitä uke tekee.
Periaatteiden tunnistaminen helpottaa mielestäni harjoittelua: Kun ymmärrän mitä yritän saada aikaan, saan luotua harjoitteita itselleni. Tunnistan myös omasta tekemisestäni kitkakohdat helpommin. Opettajana tunnistan muiden haasteet paremmin.
Olen yrittänyt ymmärtää näitä lainalaisuuksia harjoittelemalla, testaamalla ja keskustelemalla eri opettajien kanssa. Huomasin, että puhuin paljon muotojen periaatteista, mutta aina en oikeastaan osannut ”nimetä” periaatteita.
Periaatteita on paljon. Monet meistä ovat varmasti kuulleet esimerkiksi Tootokusta (”kilpi”), Kyorista (etäisyys), Chikara O Nukusta (”voiman vapautus”), ym. Mutta monia Taijutsun periaatteita on ollut vaikea kuvata sanoin, koska suuri osa ymmärryksestä tuppaa syntymään kehollisesti.
Sain matkalla uusia oivalluksia periaatteiden kuvaamiseen. Keskityn tässä muutamaan niistä.
Shiho dori -periaate
Kuvittele linja torin oikeasta lonkasta uken oikeaan lonkkaan. Tietyissä tilanteissa torin lonkka liikkuu tätä linjaa pitkin eteen- tai taaksepäin. Sama pätee vasempien lonkkien väliseen linjaan. Näin muodostuu neljä liikesuuntaa eli shiho. Oguri-Sensei oli aikanaan puhunut näistä linjoista.
Olen huomannut, että näitä linjoja voi hyödyntää monessa vaiheessa, mutta erityisesti ensimmäisen kontaktin jälkeen, kun ukeen on jo syntynyt pieni horjutus. Horjutusta vahvistava lonkan liike tapahtuu yllättävän usein pitkin jotakin näistä neljästä linjasta.
- Kohti liikkuessa otamme uken tilaa haltuun. Hänen kehonsa kiertyy usein rangan ympäri, ja liikkumatila vähenee. Tämä mahdollistaa horjutuksen syntymisen pelkästään oman vartalomme liikkeestä, jolloin kädet jäävät vapaiksi muuhun tekemiseen.
- Poispäin liikkuessa voimme pitää uken kehon ikään kuin kapeassa käytävässä. Hänen on vaikeampi korjata tasapainoaan sivuaskeleella, jolloin horjutus lisääntyy ja paino voi ”kasautua” yhden pettävän jalan varaan.
Kyse ei kuitenkaan ole lonkkien tarkasta fyysisestä linjauksesta, vaan mielikuvasta, joka auttaa suuntaamaan liikkeen suoraan ja tehokkaasti. Näitä linjoja voi kokeilla tunnistaa omassa taijutsussa.
”Shaping” eli oman kehon muovaaminen
Yksi Bujinkanin kuudesta aarteesta on control, jonka voi ymmärtää myös oman kehon hallintana. Yksi tapa lähestyä tätä on muotoilla oma keho uken kehon muotoon.
Sen sijaan, että yrittäisimme hallita ukea vain käsillä, pyrimme saamaan suuren osan kehostamme kontaktiin hänen kehonsa kanssa. Kontaktin kannattaa olla tasaisen voimakas joka kosketuskohdassa.
Laaja kontaktipinta antaa meille enemmän informaatiota: tunnemme, missä uke vastustaa, missä hän on jäykkä ja mihin suuntaan hänen kehonsa antaa periksi. Samalla, jos uke on jo hieman horjutettu, hänen on vaikeampi rakentaa voimaa meitä vastaan. Näin kehomme myös muodostaa samalla luonnollista totokua ukea vastaan.
Erityisen kiinnostavaa on tunnistaa kontaktissa syntyvä kitka eli kohta, jossa uken rakenne vastustaa meitä. Tässä tilanteessa usein jokin muu kohta uken kehossa antaa periksi. Koska pyrimme pitämään tasaisen kontaktin uken kehossa, emme paina lisää kitkakohdasta, vaan muotoudumme ohi siitä toiseen paikkaan joka antaa periksi.
Eli tietyllä tavalla mennään sinne, mistä aita on matalin. Hatsumi-sensein lisäksi tämä näkyi hyvin mm. Seno-sensein taijutussa ja nykyopettajissa esimerkiksi Noguchi-sensein taijutsussa.
Kehon pudotus
Olemme varmasti kaikki kuulleet ohjeen: ”Käytä taijutsua.” Usein tällä tarkoitetaan sitä, ettei tekniikkaa tehdä pelkästään käsillä, vaan koko keho osallistuu liikkeeseen. Ohje on kuitenkin melko epämääräinen.
Japanissa sain tähän uuden näkökulman tarkkaillessani kehon hallittua putoamista. Kun annamme kehomme siirtyä hallitusti kohti uutta tasapainoa, painovoima tekee osan työstä puolestamme. Meidän ei tarvitse tuottaa kaikkea liikettä lihasvoimalla.
Tässä korostuu ajatus siitä, että taijutsu tapahtuu askeleiden välissä. Kun paino on siirtymässä eikä keho ole vielä uudessa tasapainossa, voimme vaikuttaa ukeen pienelläkin liikkeellä.
Sen sijaan, että yrittäisimme työntää ukea, voimme antaa oman kehomme pudota oikeaan suuntaan. Tekeminen tuntuu vaivattomammalta, mutta vaikutus ukeen voi olla voimakas. Samalla ajoitus, rytmi ja kamaen hallinta liikkeen aikana nousevat keskeiseen rooliin.
Tätä ajatusta voi nähdä monissa Hatsumi Sōken videoissa: Sensein keho ei vaikuta olevan jatkuvasti tekemässä jotakin, vaan hänen liikkeensä vaikuttaa syntyvän luonnollisesti ”kaatumalla”, jolloin uke joutuu seuraamaan mukana.
Lopuksi
Tämän kesän Japanin-matka toi oivalluksia tuttuihin asioihin ja ennen kaikkea uusia näkökulmia siihen, mitä taijutsun taustalla olevat periaatteet käytännössä tarkoittavat ja miten niistä voisi puhua. Tässä artikkelissa nostetut Shiho dori, oman kehon muovaaminen ja kehon pudotus liittyvät kaikki omalla tavallaan samaan tuttuun asiaan: kuzushiin eli horjutuksen synnyttämiseen, ylläpitämiseen ja hyödyntämiseen.
Näitä ajatuksia tutkimme tarkemmin Helsingissä 14.11. järjestettävällä seminaarilla. Samalla juhlistamme Maijan kanssa yhteistä 30-vuotista Bujinkanin treenitaivaltamme.
